Istun junassa matkalla jonnekin. Tavallisimmin tutusta paikasta tuttuun. Usein kodista toiseen ja takaisin. Niin on myös nyt.

On paikkoja, joissa ajatukseni alkavat lipua tilanteissa, tapahtuneissa, kohtaamisissa, ihmisissä, maailmassa ja sen ilmiöissä, arjen kuvioissa, ulkona näkemässäni, menneessä kokemassani, monessa, missä milloinkin. Joskus kirjoitan ihmettelyjäni kynällä aina mukanani olevaan pieneen kirjaseen. Joskus vain viipyilen mieleni tuottamissa pohdinnoissa. Juna on yksi tällainen paikka. On muitakin. Yksin kävelyllä metsäpoluilla, saunan lauteilla, puutarhassa puuhatessa. Nämä ovat myös hetkiä, jolloin koen olevani itseäni lähellä, parhaiten minä, läsnä itselleni ja levollinen, vaikka ilmiöt, joita pohdin eivät olisi levollisia.

Mielelläni pohdin itsekseni. En etsi totuuksia, koska en juurikaan usko niitä löytäväni. Pohdin, ihmettelen, tarkkailen, luen ja kuuntelen kirjoja, pysähdyn jonkin äärelle hetkissä.

Nyt olen kuitenkin päättänyt tarjota blogikirjoituksina hajatelmiani teille, jotka nämä löytävät. Toiveeni on, että kirjoitukseni virittävät intoa näkökulmien pohtimiseen, kullekin omanlaisen itselle läsnäolon tutkimiseen ja myös levollista mieltä maailman kuohuessa. Ajattelen, että jos oma mieli kuohuu liikaa, helposti jää huomaamatta, miten itse voisi omalta osaltaan toimia ja vaikuttaa oman mielen kuohuntaan. Voi myös jäädä huomaamatta, jos ei voi vaikuttaa. Silloin erityisesti kuohunta itsessä tuottaa vain oman voimavara-akun tyhjentymistä.

Tässä blogissani en esitä mielipiteitä, mutta en myöskään tutkimustuloksia. Koetan välittää havaintojani pohdittavaksi, jos tekee mieli pohtia. Koetan sanoittaa koettuja tunnelmia luettavaksi, jos tekee mieli tutkia, mitä sanat ja kertomus saavat sinussa aikaan, mihin herättelee ja herätteleekö. Esiin nostamani teemat ovat myös niitä, joita usein käsitellään työnohjauksissa ja psykoterapiassa. Näissä kohtaamisissa kuitenkin pysytellään tavallisimmin konkreettisemmassa työn tai elämän piirissä. Ulkona satelee lunta. On harmaata, mutta aamuhämärä alkaa vähitellen antaa periksi ja tämä tammikuinen perjantaipäivä saa valonsa.